Kahden hyvin tuntemani ilmiön – julkisen taiteen ja opiskelijakulttuurin – välillä on aivan valtavasti yhteyksiä. Mantan lakitus on näkyvin esimerkki, mutta tarinoita on eri puolilta Suomea ja eri opiskelualoilta valtaavsti. Merkittävä osa niistä liittyy vappuun.
Opiskelijakulttuuriin liittyy todella paljon yhteyksiä julkisiin veistoksiin: fuksisuunnistuksen rasteja tietyillä patsailla, patsaiden pukemista ja pesemistä sekä perinteitä ja rituaaleja tiettyjen patsaiden äärellä. Osa näistä on jo edesmenneitä, osa uudistetaan vuodesta toiseen, ja myös uusia perinteitä syntyy uusien julkisten veistosten myötä.
Opiskelijakulttuurin ja julkisen taiteen suhde on vuorovaikutteinen ja monitahoinen. Yhtäältä veistoksista “huolehditaan”: pestään, vaatetetaan, käydään säännöllisesti niiden luona. On tehty myös avauksia ja keräyksiä uusien muistomerkkien saamiseksi. Toisaalta aina kaikki toiminta ei aina suju aivan konservaattoreiden ohjeiden mukaan.
Ennen kaikkea opiskelijakulttuuri reagoidessaan julkisiin veistoksiin ikään kuin herättää ne henkiin ja saa ihmiset kiinnittämään niihin huomiota. Tähän liittyy tietysti jo pitkä perinne siitä, että opiskelijakulttuuri on ottanut julkisen tilan, kadut ja puistot haltuun ja oman toimintansa näyttämöiksi.
Mistä kaikki alkoi?
Kuvanveistäjä Ville Vallgrenin Havis Amandan (1908) lakitus on Suomen tunnetuin vappuperinne. Mantan lakituksia järjestettiin lähestulkoon patsan pystyttämisestä lähtien – aluksi ilman sen kummemppa spektaakkelia, mutta vuodesta 1950-luvulta lähtien viranomaisten luvalla. Spektaakkeli on kasvanut kasvamistaan, ja patsaan pesu on kuulunut asiaan 1980-luvulta lähtien.
Ainakaan minulla ei ole tarkkaan tiedossa, mistä lakitusperinne on saanut alkunsa. Lähimaissa on hieman vastaavia perinteitä, mikä kertoo perinteiden liikkumisesta yli Suomenlahden ja Itämeren opiskelijavaihtojen ja osakuntien ystävyyssopimusten mukana: Upsalan yliopistossa on mösspåtagning -perinne, jossa ylioppilaslakit laitetaan klo 15 yhtä aikaa päähän yliopiston kirjaston Carolina Redivivan edessä. Niin ikään Tarton opiskelijat lakittavat keskustorin Suudlevad tudengid -patsaan juhlallisin menoin vapunaattona.
Vappuperinteitä
Kun uusia yliopistoja perustettiin sotien jälkeen ympäri Suomea, levisi patsaiden lakitus- ja pesuperinne muihinkin kaupunkeihin. Kunkin opiskelijakaupungin liittävät lakitusperinteellä paikallisia symboleita samaan koko maan yliopistoperinteeseen. Jyväskylässä lakitetaan Minna Canthin patsas ja Oulussa Frans Mikael Franzénin patsas – molemmat paikkakuntien merkkihenkilöitä. Kuopiossa lakitetaan Veljmies-patsas, jonka lakitukseen valitaan kunniatehtävään opiskelijoiden joukosta Veljmies ja Siskotyttö.
Vaikka lakitusperinne on alun perin ollut varsin vallaton, on osa perinteistä on syntynyt vastavetona ja parodiana jo liian virallisiksi koetuille lakituksille. Joensuussa suomen kielen opiskelijat lakittavat Kain Tapperin abstraktin Alkukivet -veistoksen valtavalla ylioppilaslakilla – ja lakituksen yhteydessä pidetään aina sama absurdi puhe, joka kertoo puheen pitämisestä.
Myös Helsingissä nähdään paljon muitakin lakituksia ja patsaisiin liittyviä vappuperinteitä kuin Mantan lakitus. Eri opiskelualat ja opiskelijajärjestöt kunnioittavat ja iloitsevat omaan toimintaansa liittyvien veistosten kautta.
Biologit lakittavat vappuaattona Luonnontieteellisen museon edustan Jussi Mäntysen hirvipatsaan, ja eläinlääketieteen opiskelijat pintelöivät Varsapuistikon Äidinrakkaus -veistoksen hevoset. Satakuntalaisen Osakunnan opiskelijat lakittavat satakuntalaisen Emil Cedercreutzin Arcum tendit Apollo -patsaan Lastenlehdon puistossa. Niin ikään Mannerheimin ratsastajapatsaan luokse on yleensä vappuyönä ilmestynyt heiniä hevoselle maa- ja metsätaloustieteen opiskelijoiden toimesta.
Mielenilmaukset ja patsashankkeet
Opiskelijoiden ilakointi julkisen taiteen äärellä ei kuitenkaan rajoitu pelkästään vappuun ja karnevalismiin. Taustalla on pitkä ja merkityksellinen suhde. Opiskelijat ja patsaat ovat leimallisesti urbaania kulttuuria, ovat luoneet kaupunkitilaan merkityksiä ja arvostuksia.
Yliopisto ja ylioppilaat ovat olleet aktiivisesti mukana luomassa ja edistämässä muistomerkkejä eri henkilöille ja teemoille. Esimerkiksi Mika Waltarin muistomerkki Töölöön syntyi Eteläsuomalaisen osakunnan aloitteesta 1980-luvulla.
1900-luvun alussa ylioppilailla ja osakunnilla oli tapana järjestää tervehdyksiä patsailla osakuntien lippujen kanssa. Patsaille vaeltaminen oli aikansa eräänlaista mielenosoitusperinnettä, jolla markkeerattiin tiettyjä ideologioita ja joskus myös ärsytettiin valtaapitäviä.
Edelleen lippukulkueita ja juhlallisia kokoontumisia patsaiden luo kuuluu opiskelijakulttuuriin. Esimerkiksi Turussa ylioppilaskunta käy Porthanin päivänä lippukulkueen voimin pitämässä puheita ja laulamassa Henrik Gabriel Porthanin patsaan – Suomen vanhimman julkisen veistoksen – ympärillä. Runebergin päivänä 5.2. keskipäivällä puolestaan Akademiska Sångföreningen käy esittämässä juhlallisen laulutervehdyksen Runebergin patsaalla Esplanadilla.
Monet opiskelijakulttuuria ja julkisia veistoksia yhteen liittävistä perinteistä liittyvät tavalla tai toisella Venäjään tai pikemminkin Neuvostoliiton haamuun. Tunnettu Maailman rauha-patsaan (1990) tervaaminen ja höyhentäminen vuonna 1991 tapahtui silloisten opiskelijoiden toimesta. Sittemmin yhteiskuntahistorian opiskelijoilla on ollut tapana pestä kyseinen patsas fuksiaisissaan – tradition taustalla kerrotaan olevan kyseisen patsaan tervausepisodi. Turussa puolestaan jotkut ovat tiettävästi naputelleet Taidemuseonmäellä sijaitsevasta Leninin patsaasta kirjaimia irti vappujuhlintojen yhteydessä.
Symboleita kokoontumiselle ja saavutuksille
Patsaat ovat myös symboleita erilaisille saavutuksille ja luontevia paikkoja kokoontumisille. Esimerkiksi Oulussa valmistujaiskuvat yliopistosta otetaan perinteisesti kampuksen edessä sijaitsevat Matti Peltokankaan Yhtyvät säteet – eli ”Humanistipallo” -veistoksen edessä.
Mainio esimerkki akateemisen perinteen ja veistosten rakkaudesta on Helsingin maisteripromootioihin kuuluva yökulkue. Siellä keskellä alkukesäistä yötä pidetään puheita patsaille ja lauletaan niiden juurella lauluja. Tätä seuraa monisatainen laakerilehtiseppele- ja tohtorinhattupäinen iloisa joukko.
Omanlaisiaan saavutuksia ovat myös niin kutsutut saunatutkinnot, joissa yhdistyvät suomalainen saunakulttuuri, mutkaton suhde alastomuuteen sekä muistomerkkien ja patsaiden luonne kaupunkitilan maamerkkeinä.
Miten rikas, monipuolinen ja aktiivinen opiskelijakulttuuri meillä onkaan!
Juttua varten on kerätty aineistoa paitsi tarkkailemalla aktiivisesti opiskelijaelämää, myös kysymällä Facebookissa nykyisiltä ja entisiltä opiskelija-aktiiveilta vinkkejä erilaisista perinteistä, mitä julkisiin veistoksiin liittyy. Kaikki perinteet eivät edes mahtuneet tähän kirjoitukseen. Kiitos kaikille vastanneille.
Unohtuiko joku merkittävä perinne joukosta? Kerro se alla kommentteihin!
Katukuvia 